 |
|
 |
|
|
Puitteet on puoli ottelua
Nothinkylän jääpyhätössä oli juhlan tuntua kun Boston Bruinsin ja New York Rangersien väreihin sonnustautuneet joukkueet astelivat M.Rämäsen kuulutusten mylvinnän keskellä jäälle. "KOMIATA OLI KAHTELLA": totesi eräskin Kauhavalta karkeloihin katsastamahan tullut veteraani. Komiata oli myös kahtella jotta RT ymmärsi antaa tietä Sarvikuonoille. Vaikka keppiä tuli välillä raivoisastikin oli illan tuomarikaksikko erinomaisen tarkkana ja tuomitsi oivallisesti. Ehdottomasti parasta tuomarointia tällä vuosituhannella.
Ottelun käsikirjoitus oli varsin suoraviivainen. Sorryn ahdin määräsi tahdin. Ahtopaineet tosin olivat melko alhaalla sillä paremmalla liikkeellä numerot olisivat olleet murskaavammat. Sorry siirtyi jo heti alkuvaiheessa kauden maalirohmun M. V. S. Skaffen maaleilla johtoon ja vastustajan isytuessa jatkuvasti jäähyllä pelikellon näyttäessä 45 min. numerot olivat 7-0. Erinomaisen lisän Sorryn takalinjoille toi Sorryn tuorein hankinta Jukka. Sorryn Scoutit ovat heitelleet verkkoja ja siimoja veteen ja kaikessa hiljaisuudessa haaviin on tarttunut loistavasti liikkuva kiekollinen pakki. Mistä? kuka? mitä? hä? ei tietoa. Sen sijaan verkkoihin tarttunut 16 kiloinen hauki on saanut merkittävää julkisuutta VGM Rämäsen kulkiessa "Vosun" kanssa median haastattelusta toiseen.
Perjantaina 13.11.2009 Pirkkolassa vastaan astuu East Hockey. Saapa nähdä mitä perjantai kolmastoista tuo tullessaa. Se on varmaa että Jason pelaa!!!
GM. Jatila, miten on mahdollista että olette löytäneet huipputason puolustajan riveihinne tässä vaiheessa kautta?
"No tokihan yllätys on minullekin ollut valtaisa, mutta kyllä jos hauleja, ampujia sekä panoksia on tarpeeksi ja räiskii joka suuntaan niin jonkunhan on jossain vaiheessa pakko osua johonkin. Nyt vain kävi niin, että herätessä vieressä olikin jotain muuta kuin perunan kukka"
|
 |
|
|