Ikkunaremontti
Siirtoikkunoissa on käynyt melkoinen ristiveto jos hallin wc:ssä kuulemani tarina on tosi.....
Kaikki tähtimerkit, lottokuponkit ja kahviporot olivat kohdallaan kun keskiviikkoillan otteluherkkuun valmistauduttiin Nothinkylän jääpyhätössä. Sorryn kokoonpano ei ole varmasti koskaan ollut niin turvoksissa nimimiehiä kuin nyt. Koko organisaatio oli ilmeisen selvästi valmistautunut huolella tähän paikalliseen "dog fightiin", lainatakseni termiä eräältä jo parhaat päivänsä tavanneelta pelaajalta. JJ oli imeisesti Juuri siirtoräppänöiden sulkeutueessa pannut Sarvikuonojen pullistelevan kassan peliin, sillä kokoonpanoon oli hankittu Rangersien E.Hopponen. Kone oli NY:stä laskeutunut juuri aamulla joten Hopponen olisi ottelussa pelivalmiudessa. Yllättävä nimi kokoonpanossa oli myös T.Tetri. Kyseiset miehet eivät ihan pikkurahalla liikahda joten savannilla ei ilmeisesti paljon taantuma tunnu eikä sarvi vapisi kun mietitään mihin se tuupataan.
Sopulilauma kuitenkin riehaantui lehtereillä, alkulämmittelyn alkaessa, kun spekuulatio alkoi siitä missä on J.Pietilä, O.Halonen ja S.Tikka. Ja mitä kaikkien tunnistama supertykki Ameriikan kaukaloista teki siviilit päällä katsomossa. Kun T.Tetri vielä ilmestyi aivan viimehetkillä oli lennätin ehtinyt jo välittää viestin jonka siis kuulin WC.ssä, J.Pietilä, O.Halonen ja S.Tikka treidattu. Nyt olisi kyllä muutama kysymys JJ.lle. Tunnetusti hänen läsnäolonsa otteluissa on sanoisinko huomiotaherättämätön, joten en löytänyt häntä tähän väliin kommentoimaan.
Jääkiekkoliittokin oli huomannut tämän otteluherkun ja Tuomaristo oli sen mukainen. T.Olbert tiputti kiekon jäähän ja sitten mentiin. Team Pappa otti jokseenkin kiekollisen komennon ottelun alussa. Tilanteita oli molempiin päihin, mutta ottelusta paistoi se tosiasia että, Team Papan pelaajat oleilevat jäällä lähes joka päivä. Sarvikuonojen savanniilla se ei valitettavasti onnistu yhtä usein ja se näkyi eteenkin viimeistelyssä. Team Pappa teki paikoista jotka sille annettiin. 0-1, 0-2 ja 0-3. Rhinot painostivat vinhasti eteenkin ottelun toisella puliajalla mutta maalivahti oli siellä mies (tai poika) paikallaan. Uudet hankinnat uurastivat koko rahan edestä. E.Hopponen väläytteli liukkauttaan ja lonkeromaisia kädentaitoja mutta hyvistä laukauksista huolimatta kumieläin ei löytänyt pesään. T.Joensuu ja Skaffe Schantz olivat vahva lisä Hopposen vitjassa. Lehto Brothers, laidalla J.Moilanen vyörytti talkoita maalille, mutta tuloksena oli vain jäähyjä vastustajalle. Voimavitjaksi rakennettu ketju Tetri, Annala, Turunen oli yössä läpi ottelun tai ehkä ennemminkin myöhäisessä aamuyössä. Muutama herkkupaikka heillekin tarjoutui, mutta on se vaan jokus ilmeisen vaikeaa tokaista ..vaikka hissukseen ...syötä. Savannin siivousryhmäksi jäänyt nelosvitja pelasi erinomaisen pirteästi. Hyvin Karvanneet Mattinen ja Antila saivat luudittua kiekon vaarallisenkin lähelle roskapussia, mutta ajaxia olisi sielläkin tarvittu.
Ottelu päättyi kuitenkin 1-3, joten miten Rhinojen pienokainen putkahti maailmaan. No siihen vaadittiin Sarvikuonojen "äijät ". H.Nisonen tykitti karvoilta, niinkuin aina, niin että tyrä rytkyi. Syvään ja perälle. Esityötä maaliin teki erinomaisesti pelannut K.Rönnblad. Kokonaisuutena puolustus pelasi sangen normisuorituksen, mv Lassi mukaan lukien. Oma pää kolisi kokonaisuuden puutteeseen ja siihen ottelu myös ratkesi.
"Hyvä että tavoitin sinut JJ...vielä kommentit siirtorumbaan?"
Rahaa tulee ja menee ja rahalla saa ja motskarilla pääsee mutta.......sitähän kasvaakin puissa ja tupsahtelee pankkitilille!
_________________________________________________________
...JA ILTAPÄIVÄLEHDEN RAPORTTI AIHEESTA
Muippo.
Toimitsijaprospekti P. Maanosella olisi voinut olla helpompikin tehtävä,
sillä pöytäkirjat olivat Argentiinan kiertueella hovitoimitsija Degermanin
mukana. Mutta missä pari muuta nidettä? Ai niin, Simell työmarkkinaneuvotteluissa
Levillä,Ylläksellä tai Pallaksella tai onko sillä niin väliä. GM:n
ottelupöytäkirjenide tuki tammipöydän jalkaa, jonka ääressä GM nautti hyvin ansaittua calvadós
siivua... Joka tapauksessa, Maanonen hoiti kellomiehen tehtävän niin
hyvin, ettänouseminen prospektikellomiestasolta hangaroundkirjuriksi lienee selvää !
Ottelustakin muutama huomio. Vastustaja Team Pappa oli liikkeellä vain
kahdella ketjulla ja Sorryn neliketjuisen joukkueen odotettiin pyyhkäisevän
kevyesti playoff rajan yläpuolelle - olihan viivaan yli matkaa vain yksi vaivainen piste.
Alku osoitti, että tehtävästä tulee hankala, sillä kiekko ja erityisesti syötöt eivät
tahtoneet löytää omia sitten millään. Alkukauden Sorryn uskomaton pelinopeus ja avaukset
ovat olleet hakusessa lähes koko AAA-sarjan ajan lukuunottamatta edellistä 7-0
voittopeliä. Liekö syynä joku henkinen takalukko tai tutuhkon avustavan tuomarin
Olbertin pelko, mutta vasta viimeisessä erässä Sorry sai hyvän paineen ja
kiekollisen pelin pidettyä Pappa päädyssä.
Ottelu olisi ollut käännettävissä ylivoimapelillä (luitte aivan oikein),
sillä Papat kunnostautuivat jäähypenkin kuluttamisessa selvästi kotijoukkuetta
enemmän. Sorry saagaa kauemmin seuranneita ei yllätä, että joukkue on suhteessa
liigan kärkikastia alivoimapelissä, mutta ei ylivoimalla, mikä asia
tuomarille muistutuksena tulevia yhteisiä koitoksia varten muistutettakoon.
Ottelun jälkeen Pakilan teurastaja Vitikainen leikkisään sävyyn muistutti
maalivahti Lassiamme tosiasiasta, että nollapelillä Nisonen olisi hoitanut homman
kotiin. Totta joka sana, mutta lisättäköön (toim. huom.), että Lassi otti muutaman
todellisen game-saverin maagisella räpsäkädellään.
Toimitsija-aitio odotti "pehmeät kädet ketjulta" eli kolmosessa
viillettäneeltä Tetri-Turunen-Annalalta hiukan enemmän substanssia ja edes paria tehopistettä.
All-time-high 2.33 pts/ott. Tetri ei kauden avausottelussaan vielä aikaerosta
johtuen vielä saavuttanut omaa osaamistasoaan eikä sovitut kuviot vielä auenneet.
Uskallan luvata, että parit treenit alle ja Tumba Turusen isälliset opit
ketjukuvioista, niin näemme vielä paljon tuhoa vastustajan maalilla tämän ketjun toimesta.
Sorryn peli siis parani loppua kohden ja vaikka playoff pelit juuri nyt
näyttävät kaukaisemmalta kuin eilen tähän aikaan, emme ole lähelläkään Tampereen
Ilveksen kaltaista tilannetta, jossa GM:n paikka on uhattuna ja fanit
marssivat ulos kesken ottelun. Päinvastoin, eilenkin kuusi (6) katsojaa seurasi pelin
loppuun asti ja olivat viihteeseen toivottavasti tyytyväisiä.
Statistiikkaa:
maalit:
1-3 Nisonen (Rönnblad)
jäähyt (4 * 2 min):
Nisonen, Ekholm, Rönnblad, Lehto Sr.
torjunnat:
Sorry/Tuomainen 18, Team Pappa/Havusela 28
t 66A vGM
|